Oma valokuva
SUOMEN KOMMUNISTISEN RYHMÄN (SKR) TARKOITUKSENA ON EDISTÄÄ TIETEELLISEN KOMMUNISMIN LEVIÄMISTÄ, OPISKELEMISTA JA SOVELTAMISTA. RYHMÄ HALUAA YHDISTÄÄ KAIKKIA JOTKA OVAT KIINNOSTUNEITA KOMMUNISMIN TEORIASTA, SEKÄ TÄMÄN PÄIVÄN KOMMUNISTISESTA LIIKKEESTÄ SUOMESSA JA MAAILMALLA. RYHMÄLLÄ EI OLE KYTKENTÖJÄ REKISTERÖITYNEISIIN PUOLUEISIIN. OTA YHTEYTTÄ SÄHKÖPOSTILLA.

torstai 17. lokakuuta 2013

LUOKKATAISTELU NEUVOSTOLIITOSSA

Stalinin kuoleman jälkeen alkoi kova luokkataistelu myös Neuvostoliiton Kommunistisen Puolueen (NKP) sisällä. Nikita Hruštševin johtamat revisionistit aloittivat Stalinin mustamaalauksen. Mustamaalauksen tarkoituksena oli peittää se totuus, että vastavallankumous oli aloittanut hyökkäyksen proletariaatin diktatuuria vastaan. Porvarillinen historiankirjoitus pyrkii antamaan näistä tapahtumista sellaisen kuvan, että kaikki oli vain yksilöidenvälistä taistelua. Jokainen oikea marxilainen kuitenkin ymmärtää sen, että kaikki mitä Neuvostoliitossa tapahtui Stalinin kuoleman jälkeen oli luokkataistelua. Se oli luokkataistelua jossa byrokraattiset revisionistit onnistuivat repimään kuilun työväenluokan NKP:n välille. Myöhemmin monet revisionistit ovat pyrkineet tasoittamaan näitä totuuksia ja pyrkineet vähättelemään Hruštševin revisionisti koplan aikaansaannoksia, kaikista vähiten marxismia tuntevat ovat jopa luulleet että Neuvostoliitto jatkoi sosialismin tiellä Stalinin kuoleman jälkeen.

Stalin kuoli 5.pvä maaliskuuta vuonna 1953 ja hänen seuraajakseen tuli Malenkov. Malenkov ei kauaa kerinnyt olemaan virassaan kun Hruštševin revisionistit saivat hänet syrjäytettyä. Ennen kuolemaansa Stalin oli kerinnyt aloittamaan suuren taistelun byrokratismia vastaan, mutta tämän kampanjan Hruštšev lopetti heti valtaanpäästyään. Hruštšev aloittikin vallan päinvastaisen kampanjan, NKP:sta ruvettiin puhdistamaan marxilaisista aineksista. Selvimmin tämä näkyi Stalinin synnyinalueella Gruusian sosialistisessa neuvostotasavallassa. Vuonna 1954 noin 3000 Gruusian Kommunistisen Puolueen (GKP) jäsentä sai lähteä puolueesta, vain 24 jäsentä 74 jäsenisestä GKP:n keskuskomiteasta sai jatkaa tehtävässään. Samat toimet suoritettiin lähes kaikissa neuvostotasavalloissa, vain Kirgiisien sosialistisessa neuvostotasavallassa ei ryhdytty suuriin puhdistuksiin. Tästä voimme tietysti päätellä, että siellä oli siis jo valmiiksi revisionistinen johto. Vuonna 1955 Ukrainassakin 9500 Ukrainan Kommunistisen Puolueen (UKP) jäsentä joutui ulos puolueesta ja samaan aikaan Gruusiassa poistettiin GKP:sta taas 2600 jäsentä. Näihin aikoihin revisionistit ammuttivat Berijan ja hänestä alettiin levittämään mitä mielenvikaisempia kauhutarinoita. Revisionistien levittämät kauhutarinat Berijasta on herättänyt spekulaatioita marxilaisten riveissä siitä, että Berija ehkä edusti todellista proletaarista kantaa NKP:ssa. Jokaisen marxilaisen on hyvä muistaa aina Mao Tsetungin viisaus: "Mitä meihin tulee, mielestäni on paha, jos joku henkilö, poliittinen puolue, armeija tai koulu ei ole vihollisen hyökkäilyjen kohteena, sillä siinä tapauksessa asia olisi epäilemättä niin, että olemme vajonneet vihollisen tasolle.", me emme ole kohottamassa Berijaa miksikään suureksi oettajaksi, mutta haluamme korostaa sitä että yhdenkään kommunistin ei pitäisi uskoa kaikkea sitä mitä näkee tai kuulee porvareiden ja revisionistien väittävän.

Taistelu revisionismin ja marxismin välillä huipentui NKP:n 20. puoluekokouksessa helmikuussa 1956. Siellä Hruštšev piti "salaisen" puheensa, jossa hän haukkui Stalinia sekä syytti Stalinia "henkilökultin" luomisesta, lisäksi Stalinin aika kuvattiin aikana jolloin kansalle laitettiin suukapula ja oppositio tapettiin kylmäverisesti. Hruštševin logiikasta kertoo jotain sekin, että Stalinin eläessä oli Hruštšev itse ollut yksi suurimpia Stalinin tukijoita ja jopa puhunut "stalinismin" puolustamisesta UKP:n opposition vastaisissa taisteluissa 1930- ja 1940-luvulla. Vuoden 1956 puoluekokouksessa NKP otti lopullisesti suunnanmuutoksen kohti kapitalismin palauttamista. Revisionistit hyväksyivät marxismin vastaisen rauhanomaisen rinnakkainelon kapitalismin kanssa ja varsinkin Euroopan kommunistisia puolueita painostettiin toimimaan vain parlamentaarisesti ja reformistisesti. Lisäksi taloudellinen voitto alkoi määräämään yhteiskunnan omistamia tuotannonvälineitä.

Vuonna 1957 keskuskomitean puheenjohtajat hylkäsivät Hruštševin revisionistiset kannat äänin 7-4. Hruštšev vastasi tähän vaatimalla koko keskuskomitean äänestystä, sillä vuoden 1956 puoluekokouksessa oli keskuskomiteassa ollut 58 Hruštševin kannattajaa ja lisäksi keskuskomiteaan oli tullut 87 uutta Hruštševilaista. Lisäksi Hruštševilla oli itsellään armeijatausta sekä hyvät yhteydet Neuvostoliiton asevoimiin ja näillä hän uhkasikin Moskovaa hyökkäyksellä, jos keskuskomitea tekee "vääriä" päätöksiä. Kaiken huipuksi revisionistit onnistuivat heittämään mm.Kaganovitšin ja Molotovin ulos keskuskomiteasta.

Jopa 70% niistä jotka valittiin keskuskomiteaan vuonna 1952, katosi sieltä vuosien 1956 ja 1961 välillä. Vuoteen 1961 mennessä 50% niistä jotka oli valittu keskuskomiteaan vuonna 1956 oli poistettu sieltä. Vuosien 1956 ja 1961 noin miljoona puolueen jäsentä oli erotettu puolueesta. Samaan aikaan taas puolueeseen hyväksymisehtoja oli madallettu ja siihen oli tullut paljon byrokraattisia aineksia. Puoleella oli vuonna 1956 seitsemän miljoonaa jäsentä ja vuoteen 1967 mennessä jäsenmäärä oli kasvanut 12,6 miljoonaan. NKP:n luokka koostumusta oli muutettu siten, että juuriltaan työväenluokkaisia uusia puolueen jäseniä tuli entistä vähemmän. Vuonna 1958 valtion omistamista traktori- ja koneasemista luovuttiin, tästä lähtien niiden tuli olla paikallisten kolhoosien omistuksessa. Vuonna 1961 järjestettiin 22. puoluekokous siellä päätettiin, että NKP ei ole työväenluokan puolue vaan "kansanpuolue" ja Neuvostoliitto ei ole proletariaatin diktatuuri vaan "koko kansan valtio". Lisäksi revisionistit päättivät, että Neuvostoliitto saavuttaa kommunismin vuosien 1971 ja 1980 välisenä aikana. Vuonna 1964 revisionistit alkoivat itse huolestua Hruštševin holtittomasta linjasta ja hänet ajettiin pois johtavasta asemasta. Hänen seuraajikseen tulivat revisionistit Breznev ja Kosygin, heidän revisionistinen linjansa oli hieman rauhallisempi Hruštševin. Breznevin aikakaudella revisionistit pyrkivät rauhoittamaan yhteiskuntaa joka jo kulki kohti kapitalismin synkkää yötä.