"Politiikkanne ei ole taistelupolitiikkaa, taistelunne ei ole poliittista tositaistelua, vaan perustuslaillista leikkitaistelua, parlamenttikretinismiä"
(Lenin, kootut teokset 11:sta osa, s. 293)
Muutama rivi vaaleista näin europarlamenttivaalien alla...
Viimeksi kun Suomessa oli esimerkiksi kunnallisvaalit vuonna 2012, vain 58,3% suomalaisista kävi äänestämässä. Presidentinvaaleissa äänestysprosentti oli ensimmäisellä kierroksella 72,8 ja toisella kierroksella 68,9. Tämä karu tosiasia on saanut porvarilliset tahot paniikin valtaan. Edellisissä eduskuntavaaleissa vuonna 2011, äänestysprosentti oli 70,5. Itseasiassa äänestämättä jättäneiden prosentti oli suurempi kuin yhdenkään puolueen kannatus. Kommunistit eivät ole kauhean yllättyneitä tästä asiasta. Sillä Suomen valtio ei muutu mihinkään suuntaan vaalien kautta, oli kyseessä sitten eduskunta-, kunnallis- tai presidentinvaalit. Suomen valtio on vaaleista huolimatta porvarillisen luokan diktatuurin väline joka käyttää vaaleja väkivallan verhona. Suomen valtio on näyttänyt nykyaikanakin Afganistanissa sen tosiasian, että se pystyy tappamaan köyhälistöä jos sen etu niin vaatii. Demokratia on Suomessa porvarillinen demokratia, joka on alisteinen porvariston eduille, eli todellisuudessa täällä vallitsee porvariston diktatuuri. Eduskunnassa ja kunnanvaltuustoissa istuvat puolueet eivät edusta Suomen työläisiä, vaan siellä istuvat puolueet pyrkivät parantelemaan porvariston diktatuuria. Näin ollen kaikki puolueet jotka tukevat valtiokoneistoa osallistumalla sen vaaleihin, ovat kaikki osasyyllisiä esimerkiksi imperialistisiin sotiin, kuten Afganistanin sotaan.
Nämä 41,7% jotka kunnallisvaaleissa 2012 päättivät jättää äänestämättä, eivät kaikki varmaankaan tehneet äänestämättä jättämis päätöstä tietoisesti. Mutta heidän joukossaan on vähintään tuhansia suomalaisia työläisiä, jotka ovat tajunneet sen tosiasia että äänestämällä et voi vaikuttaa. Vaikka heidän oivalluksensa on pieni, ovat he silti viisaampia kuin revisionistit jotka sanovat, että äänestäminen on tärkeää. Äänestäminen on suoraan sanottuna laillisuuden verhon antamista porvarilliselle diktatuurille eli kapitalismille. Niin kauan kuin kapitalismi vallitsee valtio tulee olemaan väline työläisten sortamiseen rauhanomaisin sekä väkivaltaisin keinoin. Työläiset voivat lopettaa Suomen porvariston diktatuurin vain sosialistisella vallankumouksella joka murskaa kapitalismin. Vallankumous taas edellyttää kommunistisen puolueen uudelleen rakentamista. Suomi tarvitsee kommunistisen puolueen joka palvelee työläisiä ja jokaisen kommunistin on toimittava tuon puolueen rakentamiseksi. Tähän työhön tarvitaan meitä kaikkia. Kommunisteille tärkeämpää on uudelleen rakentaa kivi kiveltä kommunistinen puolue, kuin käydä äänestämässä muutaman vuoden välein.
TÄSSÄ ON KOLMEN EDELLISTEN VAALIEN ÄÄNESTYSPROSENTIT JA TULOKSET. (KLIKKAA KUVAA NIIN SAAT SEN ISOMMAKSI)